|
Post by Lapsus on Oct 21, 2006 20:19:21 GMT 2
*Levianin linnan keittiö on hyvin laaja verrattuna moniin muihin keittiöihin yleensä. Tämä keittiö on kuitenkin aikansa nähnyt, ja seinät ovat tummuneet monen vuoden ruuanlaiton seurauksena. Nyt tälläkin hetkellä siellä oli joku tekemässä ruokaa. Tarkemmin katsottuna huomasi että "kokki" oli aika roteva mies, ja että hänellä oli aika kirkkaan vihreät silmät ja ruokottoman oloiset mustat hiukset. Tämä mies siis on ihmissusi, mutta nyt ihmismuodossa. Monet ihmiset ovat erehtyneet luulemaan miestä kaltaisekseen, mutta oikeastaan kaikki ihmissudet tietävät miehen olevan ihmissusi kertomatta. Johtunee varmaan siitä että miespuoliset ihmismuodossa olevat ihmissudet ovat hieman karvaisempia kuin ihmiset yleensä ja aika rotevia, ja tässä miehessä on kumpaakin näitä tuntomerkkeinä. Tämä mies tunnetaan täällä linnassa nimellä Damien, tai oikeastaan ihmissudet ja harvat ihmiset tuntevat. Damien tökki vähän väliä padassa olevaa lihaa puukauhalla, ja loputa totesi että liha oli tarpeeksi kypsää. Mies ei tehnyt lihaa itsellensä, vaan ihmisille joilla ei ollut aikaa tehdä sitä, itse hän piti enemmän raa'asta lihasta. Hyvin yleensä Damien ruuat ovat käyneet kaupan, ja näin hän on myös saanut luottamusta ihmisiltä. Nyt hän vain jää odottamaan että ihmiset osaisivat seurata hajun perässä tänne keittiöön.*
|
|
|
Post by Lapsus on Nov 22, 2006 11:57:43 GMT 2
((Nina saapui eteishalli 1))
*Saavuttuaan keittiöön Nina nuuhkaisi hieman huoneen ilmaa, ja veti kunnolla tuoksuja keuhkoihinsa pidettyään tuoksusta.* "Mitä pidät?" *kysyi syrjässä seissyt mies, joka piteli puukauhaa kädessään padan päällä. Pata höyrysi hieman, joten Nina päätteli että tuoksu tuli sieltä. Nina katsoi Salivaa (tai katseli missä hän on), ja kääntyi takaisin miehen puoleen.* "No, se.. ainakin tuoksuu hyvälle" *Nina vastasi.* ((en ehdi nyt enempää))
edit 2 ((jatkanpa kun aikaa taas löytyy, jos Saliva ei tullut Ninan mukana niin seuraavaa ei tapahtunut))
*Mies hellan äärellä katseli molempia juuri keittiöön tulleita, ja molemmat tuntuivat olevan uusia linnassa. Hän ei ollut ainakaan muistanut nähneensä heitä.* "Ah, anteeksi, olenpa tökerö. Minä olen Damien, ihmissusi. En tee sinulle pahaa, ellet sitten törmää minuun täydenkuun aikaan." *Damien vielä lisäsi kun Nina kavahti taaksepäin kuullessaan miehen sanovan 'ihmissusi'.* "Taidatte olla uusia täällä?" *Damien kysyi kumpaiseltakin. Nina nyökkäsi vain vastaukseksi.*
|
|
|
Post by rosazu on Nov 22, 2006 21:08:34 GMT 2
*Kun Saliva saapui Ninan kanssa keittiöön se kiinnitti katseensa heti syrjässä seisovaan mieheen. Äkkiä Saliva kavahtuu kun mies kysyi Ninalta että mitä pitää ruuan tuoksusta. Salivan huomattua Ninan katsovan tätä tämä vain kohautti olkapäitään.* ''voisin sanoa samaa.. ruuan tuoksu on taivaallista'' 'mitä se sitten onkin..' ''Ai.. kappas vaan.. en ole ainoa ihmissusi linnassa'' *Saliva tokaisi. Kun se kuuli Damienin sanovan Ninalle ettei aijo satuttaa tätä se katsoi hiukan mustasukkaisena Damienia sitten Ninaa.* ''Pyh...'' 'toivon TODELLA ettei törmätä enää koskaan' *Saliva ajatteli pyöritellen silmiään ja katsellen muualle.* ''kyllä valitettavasti olemme uusia'' *Se kääntyi Damieniin päin Sanoen hiukan töykeästi. Lopulta Saliva laittoi kätensä Ninan ympäri vetäissen Ninan kiinni itseensä.*
((ei oo mikään kiire : DD kyllähän salivakin tuli... se seuraa ninaa minne vain ; D))
|
|
|
Post by Lapsus on Nov 22, 2006 22:13:28 GMT 2
"Aivan, enkä minäkään ollut ainoa ennen teidän tuloanne. Meitä on todella paljon täällä, jos oikein muistan niin yli kaksisataa. Linnan ensimmäistä ihmissutta ette enään tule näkemään, hän on kuollut jo aikoja sitten. Ei kuitenkaan minun toimesta" *Damien lisäsi vielä kun tunsi tarvetta siihen.* "Mikä vuosi nyt on?" *Damien yhtäkkiä töksäytti, kääntyi pataan päin ja tökki siellä olevaa lihaa. Ninasta kysymys tuntui oudulta, jonka takia hän kohotti kulmiaan. Oliko mies ollut näin kauan linnassa, ettei muistanut hetkellä menevää vuotta?* "1980.. Eikö vain?" *Nina kysyi Salivalta,* "Mitenkä niin?" *Nina sanoi nyt Damienia kohti. Damien hymähti itsekseen.* "Vain kaksikymmentäkuusi vuotta..." *Damien sanoi hiljaa. Nina alkoi ihmettelemään entisestään mitä Damien tarkoitti.* "Mitä ihmettä sinä tarkoitat 26 vuodella?!" *Nina kysyi hieman kovemmalla äänellä. Damien lopetti lihan tökkimisen ja oli hetken aikaa hiljaa. Pian hän käänsi päänsä Ninaa kohti kasvot hieman vakavana.* "Oletko varma että haluat tietää..?" *Damien kysyi. Nina nyökkäsi vastaukseksi, ja Damien huokaisi ennen kuin vastasi.* "Olet kaksikymmentäkuusi vuotta aikaasi edellä. Nyt on nimittäin vuosi 2006." *Nina naurahti kun luuli että mies pilaili, mutta kun Damien ei näyttänyt mitään sen merkkejä, Ninan jalat alkoivat yhtäkkiä veltostumaan ja hän romahti kontilleen. 'kaksikymmentäkuusi vuotta?'* "Minunhan.. minunhan pitäisi sitten olla, nelikymppinen..? Se on pitkä aika.." *Nina mutisi itsekseen.* "Muistaakseni pari viikkoa sitten tänne saapui aito viikinki, jos se sinua yhtään lohduttaa" *Damien sanoi yrittäen hieman piristää Ninaa.* "Oletteko nälkäisiä?" *mies kysyi ja nosti padan pois hellalta.*
|
|
|
Post by rosazu on Nov 24, 2006 17:38:46 GMT 2
*Salivan kiinnostus heräsi kun se kuuli Damienin puhuvan että täällä olisi muitakin ja paljon.* ''Yli kaksisataa?? Mikä oli linnan ensimmäisen ihmissuden nimi?'' Saliva kyseli uteliaasti katsellen Damienia äkkiä kuitenkin Saliva katsoi Damienia hiukan ihmetellen kun mies töksäytti niin oudos kysymyksenb* ''Hmm..Luultavasti..'' *Saliva sanoi Ninalle kohauttaen olkapäitään.* '26 vuotta?..Mitä IHMETTÄ tuo selittää?.. vuosi 2006..' ''Mitä IHMETTÄ sinä selität??.. oletko kenties pöpi päästäsi??'' *Saliva alkoi meluamaan kun se kuuli Damienin sanovan että oli vuosi 2006.* ''Jos nyt olisi vuosi 2006 niin miten HITOSSA minä olen tässä?? Eikö minun pitäisi olla jo vanha kääkkä??'' *Saliva meuhkasi kahta kovemmin. Äkkiä se huomasi Ninan romahtavan kontilleen.* ''Olenko kunnossa?? eikai sattunut.?'' *Saliva kyseli Ninalta käyden polvilleen tämän viereen.* ''No ruoka kyllä kelpaisi.. Entäs sinä?'' *Se kysyi Ninalta lempeällä äänellä.*
|
|
|
Post by Lapsus on Nov 29, 2006 22:30:59 GMT 2
"Olen kunnossa, luulisin" *Nina vastasi Salivalle.* "Kelpaisi minullekin" *Nina vastasi ruokatarjoukseen. Nina istui vaisuna pöytään, koska hänen oli vaikea uskoa mitä Damien oli kertonut. Että olisi vuosi 2006. Pah.* "En ole pöpi, ainakaan tietääkseni. Kerroin vain miten asiat ovat. Tämä linna on kirottu, lumottu, tai miten asian tahtoo ottaa. Noin kolmesataa vuotta sitten linnan hylkäämisen jälkeen se alkoi keräämään ihmisiä eri aikakausilta. Menneisyydestä, nykyajasta ja tulevaisuudestakin. Pian sen jälkeen vampyyrit ja ihmissudet alkoivat kerääntymään linnaan samoin tavoin kuin ihmiset, jotkut vain tulivat tänne. Epäilen vahvasti että sinut napattiin tänne jostain ajasta, 80-lukuko se oli?" *Damien kysyi Salivalta.* "Älkää kysykö miksi näin sitten tapahtuu, tämän olen kuullut vain muilta linnan asukkailta, jotka olivat minua täällä ennen. Enempää en tiedä tästä paikasta. Mutta jos tapaatte jonkun minua täällä kauemmin olleen.. henkilön, hän voisi varmaan tietää enemmän."
*Kerrottuaan kaiken tietonsa, Damien istui hetken pöydän äärellä, ja nousi nopeasti ylös.* "Anteeksi, pidettelen teitä nälässä. Odottakaapas hetki.." *Damien pahoitteli ja haki puupölkyyn isketyn puukon, joka näytti varsin terävältä. Hän haki vielä muutaman lautasen, alkoi pilkkomaan lihakimpaleita niihin.* "Kiitos" *Nina sanoi kun Damien laittoi lautasen hänen eteensä.* "Niin, otatko sinä?" *Damien kysyi Salivalta. Hän itse ei voinut syödä kypsää lihaa ilman että sairastuisi.*
|
|
|
Post by rosazu on Dec 4, 2006 20:11:15 GMT 2
*Saliva seurasi Ninaa pöytään kuunnelen Damienia. ''Olen pahoillani... se on vain niin vaikeaa käsittää että nyt on vuosi 2006 ja kyllä.. osuit ihan oikeaan'' *Saliva naurahti hiljaa ja jatkoi Damienin kuuntelemista.* ''Onko täällä muitakin??'' *Saliva nousi pöydästä ylös huudahtaen.* 'Pakko löytää muitakin.. mutta miten, en ole nähnyt ketään muuta kuin Sashan ja Damienin.. jälkiä ja hajuja on kyllä monia mutta aina vain niin hiljaista..' *Saliva mietti itsekseen tuijottaen pöytää. Äkkiä Saliva havahtui ajatuksistaan kuultuaan Damienin kysyvän jotain.* ''Mitä... joo.. tuota, minä taidan jättää väliin.. ellei sitten löytyisi ihan raakaa lihaa ja mielellään mahdollisimman tuoretta ja verisintä sonnia?'' *Se kysyi ja istahti alas.
*Samaan aikaan keittiön nurkasta kurkkiva Nena oli jo vesi kielellä. 'Namm! Lammasta... pakko mennä.. mutta mitä jos käy huonosti... mitä jos minusta tulee niiden jälkiruoka?' ''Ei ikinä!!'' *Nena ajatteli ja yhtäkkiä ajatuksiensa lumossa karjaisi. 'Hups.. toivottavasti en herättänyt paljonkaan huomiota' *Vetäisten pään takaisin kulman taakse. 'Noh.. nyt oikein hiljaa hiippailen tuonne ja nappaan pari lihapalaa.. tai edes yritän ja tulen takaisin tänne.. ei kuulosta ainankaan vaikealta..' *Se ajatteli ja lähti hiippailemaan kohti pöytää. äkkiä se oli jo Salivan tuolin alla ja luikahti siitä nopeasti pöydän alle.* ''Noin.. ei se niin vaikeaa ollutkaan'' *Nena sanoi hiljaa itselleen ja lähti kävelemään. Mutta sen matka tössähti nopeasti kun se käveli vahingossa päin Ninan jalkaa.*
|
|
|
Post by Lapsus on Dec 5, 2006 19:08:52 GMT 2
"Luulen että kaikkein tuoretta lihaa saa tiluksilta" *Damien vastasi Salivalle. Mies pysähtyi hetkeksi paikoilleen ja kuunteli tarkasti. Hän oli kuulevinaan jonkin karjaisun, ja oli varuillaan tämän vuoksi.* "Syö vain," *Damien sanoi Ninalle joka katseli kummissaan miestä. Nina nosti hetkeksi toista kulmaansa ja puraisi muutaman palasen lihastaan, kunnes yhtäkkiä jokin törmäsi hänen jalkaansa. Nina mätkäytti lihan lautaselle ja nousi nopeasti ja kiljuen pois pöydän ääreltä. Damien otti lihaveitsen pöydältä ja itsekin meni hieman loitommalle pöydästä.* "Tule esiin sieltä äläkä säikyttele naisia" *Damien sanoi kovaäänisesti.*
|
|
|
Post by rosazu on Dec 6, 2006 22:28:26 GMT 2
*Saliva nyökkäsi Damienille vain vastauksesti.* ''Kuulitko sinäkin karjahduksen?'' *Se kysyi Damienilta kuiskaten* ''tai.. ei mitään... Niin Nina.. Onkos hyvää??'' *Se kysyi Ninalta. Äkkiä Saliva kuitenkin säikähti Ninan kiljaisua ja hypähti ylös tuolista kaataen tuoli.* ''MITÄ HELVETTIÄ??'' *Se karjaisi ja lennähti pyllylleen.*
*Pöydän alla oleva Nena sai myös sätkyn Ninan noustua tuolista kiljuen.* ''APUA!!'' *Se huusi törmäten pöydän jalkaan ja katsahtaen hädissään Damienia. Kun se huomasi Damienin ottavan lihaveitsen ja huutavan sille jotain se hypähti pystyyn ja syöksyen Damienin jalkaan kiinni ja puri niin lujaa kuin vain pystyi.* ''Minustahan ei jälkkäriä tule!!'' *Se huusi raivosta ja pelosta Damienille raapien samalla tämän jalkaa etutassuillaan.*
|
|
|
Post by Lapsus on Dec 11, 2006 21:16:04 GMT 2
*Damien karjaisi ja kaatui lattialle kun tunsi kovaa kipua jalassaan, ja lihaveitsi kirposi hänen kädestään. Hän muuttui ihmissusi muotoonsa ja kääntyi katsomaan hampaat irvessä hänen jalkansa purijaa.* "Päästä jalastani irti!" *Damien huusi koiralle joka oli piileskellyt pöydän alla.* "Päästä irti jos haluat pitää nahkasi!" *mies varoitti vielä.*
|
|
|
Post by rosazu on Dec 12, 2006 20:34:22 GMT 2
*Kun Damien kaatui ja tiputti lihaveitsensä Nena jäi ihmettelemään hetkeksi aikaa kunnes tajusi tilantee.* ''Etkö parempaan pysty??'' *Se kysyi naurahtaen. Kun Nena näki Damienin muuttuvan ihmissudeksi ja näyttävän hampaitaan se veti korvat luimuun ja kääntyi ympäri juosten.* ''Auta!!'' *Se huusi hypäten Ninan syliin ja muristen.* ''älä koske senkin.. senkin... raakalainen!!'' *Se murisi Damienille.
*Samaan aikaan Saliva hypähti ylös ja juoksi Damienin luokse kun se huomasi tämän muuttuvan ihmissudeksi.* ''Noniin Damien.. rauhotu.. toi on vaa tollanen hiton pikku penikka.. älä välitä siitä ei se mitään tee..okei.??'' *Se kysyi Damienilta katsoen sitä silmiin. Hetken päästä Saliva kääntyi katsomaan Ninaa.* ''Jos nyt vaikka pitäisit sen penikan siellä vähänaikaa??'' *Se kysyi Ninalta vakavan näköisenä kääntyen takaisen Damieniin päin.* ''Se on vaan penikka??.. Okei??'' *Saliva katsoi Damienia myös vakavan näköisenä koska näytti tajuavan tilanteen vakavuuden.*
|
|
|
Post by Lapsus on Dec 17, 2006 0:11:55 GMT 2
*Nina hämmentyi hieman kun pöydän alla ollut susi yhtäkkiä hyppäsikin hänen syliinsä. Nina nyökkäsi Salivalle.*
"Aivan, anteeksi" *Damien sanoi, laski katseensa maahan ja luimisti korviaan.* "Olen kai nähtävästi ollut liian kauan täällä. Linna on tehnyt minusta vainoharhaisen, ja tämän tuloksena melkein hyökkään pennun kimppuun," *Damien puhui katse edelleen maassa. Hän nousi polvilleen ja laittoi kämmenet maahan, ja muuttui takaisin ihmismuotoonsa.
Kun Damien lopetti puhumisensa, Nina huomasi että hän silitti sutta. Hän kuitenkin lopetti siihen kun huomasi sen.*
|
|
|
Post by rosazu on Dec 18, 2006 11:04:25 GMT 2
''Hei... ei se mitään, kaikkille sattuu mokia.'' *Saliva sanoi Damienille katsoen tätä ymmärtävästi ojentaen tälle käden auttaakseen tämän ylös.*
*Saamaan aikaan Ninan sylissä oleva Nena kuunteli tarkasti Damienia ja nautti silityksestä, mutta kun Nina lopetti silittämisen Nena hyppäsi Ninan sylistä alas ja käveli Damienin luokse varovasti.* ''Damien tuota...'' *Se sanoi katsahtaen maahan mutta nosti kuitenkin äkkiä katseen takaisin Damieniin* ''minä tuota.. olen pahoillani. Ylireagoin liikaa ja tuota..'' *Nena sanoi katsoen aiheuttamaansa haavaa Damienin jalassa ja käveli sitä päin.* ''Mitä olenkaan tehnyt?'' * Se sanoi hiljaisella äänellää ja alkoi nuolemaan Damienin jalassa olevaa haavaa.*
|
|
|
Post by Lapsus on Jan 1, 2007 0:49:31 GMT 2
((Anteeksi että olet saanut taas toistamiseen odottaa -_-*))
"Kiitos" *Damien sanoi Salivan sanojen jälkeen ja tarttui hänen käteen ja nousi ylös. Hän kuunteli mitä sudella oli sanottavana, ja hymyili sitten hiukan.* "Erehdyksiä taisi tulla itsekultakin. Mutta tuo on ihan tarpeetonta," *Damien sanoi Nenalle joka nuoli tämän jalkaa.* "Tunnen tarvetta myös pyytää sinulta anteeksi, joten, anteeksi. Varsinkin kuin melkein silvoin sinut," *Damien sanoi vielä ja hymyili vielä hiukan uudestaan.*
|
|
|
Post by rosazu on Jan 18, 2007 15:40:46 GMT 2
((eipä mitään... :3)) Saliva otti tiukan otteen Damienin kädestä ja auttoi tämän ylös. Se katsoi hetken Damienia ja lähti lopulta Ninan luokse. ''Oletko kunnossa?'' Saliva kysyi Ninalta ottaen tämän kadestä kiinni ja haistellen sitä tarkistaen onko tämä kunnossa.
Samaan aikaan Nena lopetti Damienin jalan nuolemisen kun tuo sanoi että nuoleminen oli tarpeetonta. ''Hyvä on..'' Nena sanoi hymyillen Damienille takaisin. Yhtäkkiä Nenan maha murahti kovaa ja kuuluvasti ja se muuttui nolosta punaiseksi. ''Öööh.. anteeksi..heh..on aika nälkä'' Nena sanoi koittaen peitellä mahansa murinaa mutta turhaan sillä ääni painautui tämän tassujen läpi ja kaikui keittiöstä eteihalliin ja sieltä muihin paikkoihin. ''Hiljaa maha!!'' Se murahti itsekseen istahtaen alas ja pidellen tassuillaan mahastaan kiinni.
|
|